lauantai 19. tammikuuta 2013

Laattojen saumaukset ja alapohjan viemäreiden eristykset

Perjantaina laatoittaja saumasi loput laatat ja sai työnsä siltä osin valmiiksi. Hän tulee vielä laatoittamaan keittiön välitilat kunhan keittiön kalusteet on saatu paikoilleen.

Kävimme tänään viemässä yhden kuorman taas kaatikselle. Moranderin porukat olivat eristämässä alapohjan putkia, joten yksi asia tehtävistä töistä pois listoilta :) Huomenna käymme vähän siivoamassa paikkoja.

Muuttotarkastukseen on 12 päivää ja muuttoon 13 päivää. Paljon on vielä tehtävänä, mm. keittiön kalusteiden ja muiden kiintokalusteiden asennukset, lattian laminaatin laittaminen, sähkötöiden loppuunvienti, tehowatin asennus ja putkityöt, saunanlauteet, ovet, listat... Lista on pitkä, kun sitä oikein alkaa miettimään. Toisaalta raksalla on uuden vuoden jälkeen pyörinyt tekijöitä keskimäärin 2-4 henkilöä joka päivä. Vain katena päivänä on ollut yksi henkilö. Tämän lisäksi on käynyt ilp:n asentajat, takka-asentajat. Jos sama tahti jatkuu niin kyllä talo valmistuu ajallaan :) Toivotaan, että keittiön kalusteiden ja vaatekaappien asentajat tulevat heti alkuviikosta paikalle.

Päivitin kustannukset -sivun uuteen uskoon, jotta se olisi luettavampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti