sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Säilytysjärjestelmä pohdintoja

Ollaan pohdittu vaatehuoneen säilytysjärjestelmiä. Elfa on aika kovan hintainen ja Sovellassa ei ole ehkä ihan kaikkia meidän tarvitsemia osia. Pienempi vaatehuone päätettiin ratkaista Bauhaussin Lundbergs järjestelmällä. Samanlaisia osioita kuin Elfassa, mutta hieman edullisempi. Hyvin ainakin kaupassa korit liukuivat. Pienemmässä vaatehuoneessa aiotaan säilyttää lakanoita, varatyynyjä ja peittoja sekä joitain ulkovaatteita sekä ylimääräisiä laukkuja. Ostimme siis kaksi korijärjestelmää, joissa molemmissa viisi koria. Niiden päälle laitetaan vaatetanko. Vaatetangon päälle tulee lankahylly. Vaatehuoneen koko on vain 1,7 m2 ja ainoa vaihtoehto on laittaa takaseinälle säilytysjärjestelmä. Mutta luulen, että tällä systeemillä pärjätään, kun isompi vaatehuone on aikuisten vaatteiden käytössä.

Jokaisella lapsella on käytössä huoneessaan komeroita joihin vaatteensa laittavat. Isompaan vaatehuoneeseen ollaan ajateltu laittaa kaksi 35 cm syvää PAX-kaappia sisuteineen sekä yhdelle seinälle vaatetangot kahteen tasoon. Katsotaan saadaanko Lundbergiltä tähänkin ratkaisu. Suuri ei ole tuo toinenkaan vaatehuone, 2,8 m2 ja lisänä vielä tuo huoltoluukku, joka pitää pystyä avaamaan tarvittaessa. PAX kaappiin on suunniteltu yksinkertaisesti neljä koria alas ja ylös asti hyllyjä. Lisäksi jos laitetaan vaatetankoja seinälle kahteen tasoon saadaan henkaritilaa n. 2,6 m. Pitäisi mahtua.

Lundbergs ritiläkori (Kuva lundbergs.com)
Lundbergs ritilähylly  (Kuva lundbergs.com)
Pax vaatekaapin runko (Kuva ikea.fi)
Talolla käytiin tänään siivoamassa ja nyt siellä näyttää tältä:

Olohuone
Keittiö olohuoneesta kuvattuna

1 kommentti:

  1. Merit Casino – The Best online casino | Deccasino
    Merit casino is an 샌즈카지노 ideal place to play casino games. With this 메리트카지노 online casino you will be able to enjoy the game without having to kadangpintar do anything else

    VastaaPoista